Piina

Tunnen sen syvän,synkän ja ahdistavan tunteen.

Se yrittää taas ottaa minust vallan.

Kuinka kauan jaksan juosta karkuun?

Eikö kaikki jo riittäisi?

En jaksa enään...

Saapuu ilta ja piinaava yö.

"Yöt on pahimpia", olen kuullut sanottavan.

Uskoin ennen itsekin tämän olevan totta.

Kuitenkin lopulta huomasin, 

että yöt ovat oikeastaan ystäviä.

Kertoessani muille tätä,

saan kuulla moitetta siitä, 

kuinka yöisin pitäisi nukkua.

Ja kuinka ihmisen pitäisi pärjätä yksin.

Minä en kuitenkaan pärjää.

Kaikki on kadonnutta,

 mutta silti vielä jokin pitää minua tässä elämässä kiinni.

Silloin kun tämän on tajunnut, yöt ovat ystäviä.

Yö, jonka odottavaan syliin kapuan.

Yö, joka ottaa kurjan lapsen siipiensä alle.

Suojatikseen.

Se syli on pimeä, ahdas ja tunkkainen.

Siellä on jopa hieman ahdistavaa.
Pimeydessä kuiskailevat tuhannet valitukset.
Hämmästyn, kun tunnistan yhden äänen olevan minun omani.

Ja sinne jään, yksinäiseen syliin valittaen 

monien muiden sielujen kanssa.
Niin on parasta.
Armeliainta.
Rakasta minua,
ole kiltti...
Anna minulle anteeksi...