Demonit ja enkelit?

Taas on paljon tapahtunut.

Outo olo, jonka syykin löytyi jo.

Kuinka ihminen voi olla samaan aikaan liian samanlainen,

mutta myös liian erilainen?

Haluaisin nyt vain sen yhden syliin,

mutta hän ei enään ole osana minun elämääni.

  

Ehkä, jos osaisin puhua, olisi tältä tilanteelta vältytty.

Ehkä, jos olisin erilainen, olisin se oikea.

Tässä tapauksessa en kuitenkaan ole. 

Ja se on ihan okei.

Mun oma, henkilökohtainen demoni on, etten riitä.
Eikä se ole turha pelko. Tänä aamuna viimeksi se on huomattu.
Hah, elämä ei aina mene ninkun haaveilee.
Mun taivas olis se, että joku olis mun vierellä aina.
Vaikka mulla ois paska päivä, taikka vaikka menkat,
tai käyttäytyisin miten idioottimaisesti tahansa,
se olis siinä vierellä. Kestäis mun kiekumisen ja pelleilyn.
Ja random tanssimiset ja itkupuuskat.
Pitäs vaan sylissä, ja hyssyttelis.
Tekis mulle ruokaa, koska oon aivan paska kokkaan.

Että oltais sopivasti samanlaisia, sopivasti erilaisia.
Et toiselle vois oikeestikertoo, miltä tuntuu.
Ettei tarvis enään piilotella omaa itteensä.

Joka huolehtis, kun oon ottanut sen yhden shotin liikaa,
ja makaan vessan lattialla abaut ilman vaatteita oksentamas,
soittas iskän hakemaan, pelastais mun puhelimen, jos meinaisin sen tiputtaa.
En halua rahaa, enkä rikkauksia. Toivon levyä suklaata ja tölkkiä mäfää aina välillä.
Sängyllä makoilua, ja netflixin katsomista.
Ilman kiirettä mihkään.

Että toinen tukis mua mun hulluissa ideoissa,
ja auttais keksimään jotain uutta tilalle, jos edellinen idea epäonnistuu.
Okei, alkaa tuntumaan, ettei tommosia ihmisiä oo olemassa.
Vaikka mää oon yleensä se huonommin voiva osapuoli,
toimin toiselle terapeuttina. Ja oon aivan hiljaa kaikesta tästä.
Aina kun pikkaisenkin asioita sanoo, se hajottaa sen toisen.
Ja se toinen lähtee lätkimään.

Katotaan nyt vaikka äitiä ja iskää.
Ne on ollut yhdessä 18 vuotta.
Ja nyt iskä löysi ns sielunkumppanin, ja ottaa eron.
Ja lähtee lätkimään, ilman että pitää niitä lupauksiaan.

Äiti heitti mut yksi päivä töihin.
Motkotti ensin perus mun vikoja,
kunnes se sano et tiänks jotai niist iskän näkemist henkiolennoist.
Ja koska äiti on uskovainen, pelkää hän isän sekoittuneen johkin
demoneihin, sillä iskä on alkanut käyttäytymään kuin riivattu.

Yksi yö äiti pyysi isosiskoa soittamaan iskälle, koska se oli ihan sekasin.
Toisena yönä taas äiti heräs, kun iskä meni ottaan asetta.
Iskä olis tappanu ittensä, jos äiti ei ois menny väliin.
Mihin vittuun mun pitäs uskoo?
En henkilökohtaisesti usko mihinkään tuollaiseen,
mutta on pari kertaa nähny tavallaan enneunen.

Isopapan kuolemasta, miten hän kuoli yms.
Suvussa on kyllä ollu tommosta ns ennustajatyypiä useampikin.
Kaikista pahinta on se, että oon nähny unen, jossa iskä tappaa ittensä.
Viimeyön unen jälkeen en epäile yhtään, etteikö se vois tapahtua.
Niin monta kertaa mun vaistot on ollu oikeassa tai jotain...

Kerran näin unta, että yks jäi junan alle.
Menin sitten estämään sen junan alle jäämis suunnitelmat,
koska tajusin että kaikki ei oo kunnossa.

Tää oli kyl aika vitun sekava kirjotus,
yhtä samaa sekasortoa, mitä koko ämmä on.
Oispa elämä helppoo, ja oispa joku jonka sylii käpertyy
ja puhuu koko yö syvällisii.

Tarvitsen ohjekirjan

mä olen väärä numero

väärä viesti väärälle ihmiselle

mutta se ei haittaa

koska mä tiedän

mä en riitä kenellekkään

ja se on ihan okei

Antakaa mulle ohjekirja, joka kertoo miten helvetissä mun pitäs pärjätä.

Lupasin itselleni, että kaikki järjestyy, mun elämä tulee kuntoon.

Mutta se ei oo mennyt ihan niin.

Mun ei pitänyt itkeä, mutta en oo muuta tehnytkään tänä aamuna.

Olen aivan totaalise rikki kaikkeen, en jaksa enään.

Antakaa mulle aikaanne ja rakkauttanne, kertokaa että välitätte.

Se on kaikki mitä elämältä toivon.

Kooma

Tää blogi kuolee vähitellen, tiedän.
On ollut pitkään liian hiljaista, tiedän.

Kuitenkin, lähes kuukauden pituisen tauon jälkeen olen täällä.

Vastoin odotuksiani olen yhä edelleen hengissä. Kaikki menee vain kokoajan huonommaksi,

mutta nykyään annan olla. Oikeastaan nautin tästä paskasta. On hupia nauraa tälle kaikelle,

haistattaa aivan suoraan vitut kaikille kusipäille.

Mitä olen tehnyt viimeisen kuukauden?(maannu koko ajan sängyssä, perse homeessa)

 No olen saanut aika paljon aikaa miettiä asioita.

Asioita, mitä haluan ja mitä kaikki tämä on. Mitä minulta halutaa, ja ennen kaikkea mitä minä haluan.

Ennen kaikkea olen yrittänyt saada selkoa, että missä nyt mennään. Kuten varmaan voitte kuvitella,

moni asia on muuttunut tässä kuluneen syksyn aikana. Äiti ja isä eroavat, isä lähtee tässä lähipäivinä. 

Kotona on kauheat eroriidat, ja taistelut mitä nyt tapahtuu. Mun piti saada muuttaa iskän kanssa pois täältä,

mutta olen kuin loinen, turha asia jolle ei ole tilaa. En vain yksinkertaisesti mahdu mukaan.

Lisäksi äiti yrittää pakottaa minua tapaamaan psykologia, mutta en halua. 

Miksi turhaan mennä vihreän sävyiseen tuoliin istumaan, uteliaan silmäparin eteen,

jos ei vain ole antaa vastauksia kysymyksiin joita kysytään.

On kovin turhauttavaa istua siinä puoli tuntia, pala kurkussa.

Hah, maanantai aamuna heräsin siihen että koirat haukkuivat.

Kello oli 9:30. Olin kipeä, ja halusin vain maata sängyssä.

Kuitenkin iskä tuli mun huoneeseen ja totesi, että sossut on täällä.

Jaajuu, selvän teki. Ne sitten kyseli kaikkee turhaa, enkä vastannut juuta enkä jaata.

Tänään kävin tekemässä eropaperit lukioon, siirryn ammattikouluun. Autoalalle.

Koko suku on sanonut, että se ei ole minun ala. Ja että se on miesten ala.

Ja että en kelpaa sinne, enkä sovi. Jaajuu, selvä.

Autoala on ainut hyvä asia tällä hetkellä tässä elämässä.

Se on tuonut mun elämään monia mukavia ihmisiä.

Ihmisiä, jotka on valmiita tekeen mun eteen uhrauksia,

ja joita oikeasti kiinnostaa minun elämä- olen kiitollinen heistä.

Myöskin meidän perheen tilanne on levinnyt koko kylälle.

Kaikki tietävät tästä tilanteesta, että iskä lähtee.

Se tuli koulullakin vastaan. Vitunvittu voisko ihmiset lakata juoruamasta?

Kaikista paras kuitenki on, että eräs ihminen on ilmeisesti kateellinen mun elämälle.

Hah, MUN elämälle?! Ei kannata, oon vaan onnistunut pitään ulkokuoren moitteettomana.

Sitähän se on, ei ole väliä mitä oikeasti on. Väliä on vain sillä, mitä esittää.

Mä en jaksa surkutella elämääni, se ei tee tästä parempaa.

Enkä jaksa valittaa kellekkään, kukaan ei kuitenkaan ymmärrä.

Kenenkään ei tarvitse toimia minään ammattiauttajana, 

kun ei välttämättä osaa omiakaan ongelmiaan selvittää.

Pyysin joululahjaksi puhelinta yhteiseksi äitiltä, iskältä, mummulta ja papalta.

Mutta en saa, koska sukumme on hieman köyhä. Joululahja saa kuulemma maksaa max. 100e.

En kain pyydä sitten mitään, koska 100e ei saa sellaista puhelinta kuin haluaisin.

Vois vaan pyytää tupakkia ja kaljaa joululahjaksi. 

Vein mun skopankin kaverin käyttöön, se lupas maalaa sen katteet kun kaaduin ja 

kattoo sen muutenkin kuntoon. No pitää hommata sille jostain siitä vähän palkkaa. 

J on sen ansainnut.