Tää blogi on ollut pitkän aikaa hiljainen,
melkein yhtä kuollut kuin minä sisältä.
Tässä on ollut nyt syysloma välissä,
ja kaikenlaista on tapahtunut tässä välissä.
Aloitetaan vaikka 14.10 olleella psykologin ajalla.
Se ei mennyt kovin hyvin, pöydän toisella puolella odotti
keskittynyt silmäpari, joka suorastaan vaati vastauksia.
Mutta minulla ei vastauksia ollut.
En pysty kertomaan enään omista tunteistani.
Vaikka miten yrittäisin, saan pungettua vain pakollisen tiedon ulos.
Yleisen tiedon, jolla psykologit ei oikein tee yhtään mitään.
Perhesuhteet ovat kariutuneet; äiti ja isä eroavat.
Miten meidän käy? Miten meidän koirat, tai
isän suvun perintötalo? Kumpi lähtee, ja miksi juuri nyt?
Ihankuin elämä ei olisi tarpeeksi hankalaa ilman
tätäkin tilannetta.
Tämän lisäksi entisen poikaystävän sekä kaveripiirin kanssa on ollut ongelmia.
Eroamistilanteessa poikaystävä oli pettänyt minua monen kanssa,
ja minä haukuin hänet pystyyn. Noh, ensin tuki oli minun puolella.
En tiedä mitä eilisissä pippaloissa tapahtui, mutta jokin on muuttunut.
Kaikki vihaavat nykyään minua.
Olen menettämässä kaiken, mitä järkeä on enään elää?
Minua vain kutsutaan kaksinaamaiseksi ämmäksi,
joka ei ole päässyt eksästään ylitse.
Minua kutsutaan oman napani ajattelijaksi, narsistiksi.
Kaiken lisäksi, miksi olisin ollut jo pidempään ihastunut johonkin toiseen,
jos en olisi päässyt ylitse hänestä.
Tavallaan elämä on jopa parempaa ilman häntä.
Tai itseasiassa onkin, sillä ei tarvitse katsella ylimielistä lesoamista.
Haluaisin vain jotakin, jonka vuoksi elää enään.
Onko se niin paha haluta yhtä ihmistä lähelle,
mutta saamatta häntä kuitenkaan.
Mikä minussa on vikana?
Tämän lisäksi entisen poikaystävän sekä kaveripiirin kanssa on ollut ongelmia.
Eroamistilanteessa poikaystävä oli pettänyt minua monen kanssa,
ja minä haukuin hänet pystyyn. Noh, ensin tuki oli minun puolella.
En tiedä mitä eilisissä pippaloissa tapahtui, mutta jokin on muuttunut.
Kaikki vihaavat nykyään minua.
Olen menettämässä kaiken, mitä järkeä on enään elää?
Minua vain kutsutaan kaksinaamaiseksi ämmäksi,
joka ei ole päässyt eksästään ylitse.
Minua kutsutaan oman napani ajattelijaksi, narsistiksi.
Kaiken lisäksi, miksi olisin ollut jo pidempään ihastunut johonkin toiseen,
jos en olisi päässyt ylitse hänestä.
Tavallaan elämä on jopa parempaa ilman häntä.
Tai itseasiassa onkin, sillä ei tarvitse katsella ylimielistä lesoamista.
Haluaisin vain jotakin, jonka vuoksi elää enään.
Onko se niin paha haluta yhtä ihmistä lähelle,
mutta saamatta häntä kuitenkaan.
Mikä minussa on vikana?
